tiistai 30. toukokuuta 2017

KESÄN ENSIMMÄINEN LOMAREISSU







Toukokuu on juossut ohitse aivan hirveää vauhtia ja ajantaju on kadonnut. Uusi työ on vaatinut veronsa ja kaikki muu, varsinkin blogi on jäänyt taka-alalle. Toisaalta tämä tahdin hiljentäminen on tehnyt hyvää; tänään pitkästä aikaa oikeasti kaipasin blogin pariin näpyttelemään! Vielä ens iis ole valmist tästä harrastuksesta luopumaan vaikka tässä kiireen keskellä kieltämättä on käynyt mielessä onko tässä mitään järkeä enää.


Hotel_Eden_Oulu


Rentoutumista ja irtiottoa arjesta onkin luvassa sillä loppuviikosta suuntaankin auton nokan kohti Oulua. Meillä on siellä luvassa sukulaisen ylioppilasjuhlat, mutta otin yhden ylimääräisen vapaapäivän jotta ehdimme muutakin viikonlopun aikana kuin istua autossa!

Nyt kaikki vinkit Ouluun liittyen olisivatkin tervetulleita erityisesti ravintola suosituksia tai käymisen/tutustumisen arvoisia kohteita? Majoitumme Edenissä joten kylpyläosasto tulee lasten kanssa aivan varmasti testattua.



Ihanaa viikonloppua ja onnea kaikille ylioppilaille!

perjantai 19. toukokuuta 2017

KUKA ON MAAILMAN TÄRKEIN IHMINEN?





Eilen päiväkodin kevätjuhlassa kiertäessämme rasteja eteen osui kysymys "kuka on maailman tärkein ihminen?"
Vaikea kysymys, ihmettelimmekin mieheni kanssa että miten tällaista nyt voisi tietää. Kävin mielessäni läpi monet vaikutusvaltaiset henkilöt. Pojaltani asiaa kysyessä hän vastasi, että äiti ja baba niin ja Lilli.
Seuraavaksi avattiin laatikko, jonka sisällä oli peili ja teksti "Sinä" 



hitaataamut


Niinpä niin! Tässä taas huomasi oman tapansa ajatella asioita versus lasten ajatusmaailma. Pojalleni tuli heti mieleen perheenjäsenet kun itse taas kävin mielessäni läpi kaikki aina Paavista Putiniin ja Dalai Lamaan. 
Tänään sain kuitenkin herätä kaksi maailman tärkeintä ihmistä vierelläni enkä voisi enää onnellisempi olla. Enää en miettinyt paaveja tai putineita! 




Ihanaa viikonloppua kaikille! Meillä viikonloppu kuluu juhlimisen merkeissä, harmi vain että kolmevuotiaalle nousi viime yönä kuume.

maanantai 15. toukokuuta 2017

IHONHOIDON SUOSIKIT ESITTELYSSÄ





Kirjoittelin tuossa jokin aika sitten yhteistyöstä, jossa sain kokeiluun Maybeautylta heidän Incredible face-gel kasvogeeliä ja koska tuote on jäänyt itselläni viikottaiseen käyttöön ajattelin kirjoittaa aiheen ympäriltä hieman laajemmin. Nimittäin muutamista suosikki ihohoitotuotteista, jotka tällä hetkellä ovat käytössäni. 
Olen käyttänyt Incredible face-geeliä nyt reilun kuukauden ja todennut sen iholleni sopivaksi. Mekaaniset ja rakeiset kuorinnat olen jättänyt suosiolla käytettäväksi kerran kuukaudessa tai harvemmin, mutta tätä kasvogeeliä olen voinut käyttää jopa kerran viikossa perjantaisen home spa:n yhteydessä! Syväpuhdistamalla ihon valmistelen sen myös vastaanottamaan muut hoitotuotteet ja näin ollen saan niistä maksimaalisen hyödyn!



P5150344


Ihon syväpuhdistuksen toteutan tosiaan kerran viikossa, mutta päivittäin, aamuin ja illoin pesen kasvot puhtaiksi. Hydraplenish-hyaluronitiivistettä levitän kasvoilleni yleensä illalla, mutta mikäli aikaa on kuuluu tämä myös aamun ihonhoitorituaaleihini! Ei ole pitkä aika kun joka puolella kohistiin näistä erilaisista hoitotiivisteistä- ja nesteistä. 
Itse olen kokeillut useampaa merkkiä ja todennut tämän Nature´s Way:n hyaluronitiivisteen olevan laadultaan ylivoimaisesti paras. Tässä hyaluronic acid on muihin testaamiini tuotteisiin verrattuna ihoon paremmin imeytyvässä muodossa. Suosittelen siis olemaan tarkkana missä kohtaa tuoteselostetta tuo itse hyaluroni on, valitettavan usein nimittäin se on aivan listan häntäpäässä jolloin ainetta on minimalistisen vähän ja tuote sisältääkin kaikkea muuta turhaa.

Tämä hyaluronitiiviste laitetaan siis kasvoille heti puhdistuksen jälkeen seerumin ja kosteusvoiteen alle! Tykkään todella tämän tuomasta lisäkosteutuksesta.
Sen lisäksi käytössäni on seerumi, ehdoton suosikkini on Vichyn Idealia life heleyttävä seerumi. Kullanhohtoiset ja roosansävyiset pigmentit todellakin tuovat iholle tasoitusta ja heleytystä poistaen väsymyksen ja samean ihon merkkejä!


P5150347


Päivä- ja yövoiteissa minulla ei mitään ylitse muiden olevia suosikkeja olekaan! Tällä hetkellä testissä ovat Lidlin päivä- ja yövoide joita olen paljon kuullut kehuttavan. Ja täytyy sanoa, että hinta näissä ainakin on kohdillaan!
Päivän mittaan suihkuttelen kasvoilleni  Acon face rescue mistiä, kosteuttamaan ja virkistämään kasvoja. Tämä toimii myös loistavasti aamulla meikin päälle suihkaistuna kuten myös illalla ennen nukkumaan menoa rauhoittamaan ihoa.

Uusin tuttavuus johon Virven blogissa törmäsin ovat nämä Petifeen Black pearl & gold hydrogel eye pach-naamiolaput, joissa todellakin kohtaa hinta sekä laatu! 
"Vihertävät, kullanhohtoisina kimmeltävät laput on kasteltu ihoa hoitavalla seerumilla, jonka imeytymistä kosteuden ja aktiiviaineet alleen lukitsevat laput tehostavat"(ostolakossa.fi)

Olen huomannut nykyään silmänympärysihoni kuivuvan helpommin ja toivonkin näistä löytyvän apu kuivuuden aiheuttamien juonteiden häivyttämiseen!
60 lapun pakkaus maksoi ebayssa noin 10e! Kattavamman postauksen näistä hydrogeeli lapuista löydät Ostolakossa-blogista!


P5150351




Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikkoa!


maanantai 8. toukokuuta 2017

SISUSTUSALTTARINI






Olen aina tykännyt lipastoista ja kaapistoista osana sisustusta paitsi niiden käytännöllisyytensä vuoksi niin myös kauniina yksityiskohtana. Alunperin olin haaveillut tähän portaiden alle pianoa, mutta koska perheessämme ei vielä ketään tuota soitinta soita ja omista pianotunneistakin on jo kohta 20 vuotta aikaa sai tämä haave jäädä odottamaan mikäli lapset tai ehkä jopa itse innostun soittamaan.

Ikean bestå on ehdottomasti yksi suosikki säilytysjärjestelmistäni! Siinä vain kohtaa kaikki toivomani ominaisuudet niin hinnan, ulkonäön ja muunneltavuutensakin osalta. Portaiden alle olikin luontevaa valita tämä hieman korkeammalla rungolla varustettu säilytysjärjestelmä luomaan yhtenäistä ilmettä olohuonemme bestå tv-tason kanssa sekä tuomaan lisää säilytystilaa.



idsisustusalttari


Kaappi kätkeekin sisäänsä kaikki viini- ja kuohuviinilasit sekä muut vähemmän käytössä olevat astiat. Tällä hetkellä ovet ovat pakko lukita Ikean monitoimisalvan avulla huolettomamman ja turvallisemman arjen vuoksi. Kuten jo totesin tällaiset kaapistot ovat todella käytännöllisiä sillä niihin saa katseilta piiloon tavaroita ja ne toimivat myös osana sisustusta. 

Itse tykkään luoda erilaisia asetelmia näiden kaapistojen päälle ja kutsunkin niitä leikkisästi sisustusalttareiksini! Tällä asetelmalla ollaan menty jo aika pitkään, suuria ja radikaaleja muutoksia näissäkään tuskin nähdään, mutta pientä päivitystä silloin tällöin kuitenkin mm kukkien, kynttilöiden yms muodossa. 
Tyhjä valkoinen seinä taustalla oli mielestäni liian tylsä ja mielenkiinnoton, tämä taulu oli  ehdottomasti se puuttuva palanen joka viimeisteli kokonaisuuden!

P4250338


Sisustuspuuhat siirtyvätkin seuraavaksi pihamaalle, sillä eilen saimme kaipaamani lavankaulukset puutarhalaatikoita varten sekä laitoin leikkimökin tilaukseen!
Seuraavaan kertaan ystävät!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

AJATONTA SILMÄLASIMUOTIA





*Yhteistyössä: Instrumentarium


Pari viikkoa sitten vietin ihanan lauantaipäivän Helsingissä, tarkemmin Indiedaysin järjestämässä Bloggers´ Inspiration Dayssa. 
Instrumentariumin piste oli tänä vuonna kohdallani ehkä eniten odotetuin piste tässä bloggajille suunatussa ammattitapahtumassa, sillä viime kerrasta jäivät niin hyvät fiilikset!
Pisteellä olivat esillä Heritagen Specales of time- mallisto. Ensin hieman vierastin pisteen tyyliä jossa oli haettu vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä. Menneiltä vuosikymmeniltä on hakenut inspiraationsa myös Spectacles of time-mallisto, joka olikin upea yhdistelmä nostalgiaa ja modernia muotokieltä!



instru_heritage
Kuva: Sanni Riihimäki

Sovittelin pisteellä monia laseja. Tykkäsin kovasti pyöreistä 70-lukua henkivistä laseista, mutta valitetavasti kasvoilleni ne eivät sovi sitten lainkaan. Pidän kuitenkin isoista laseista ja 80-luvulla pitkään hallinnut pyöreä malli vaihtuikin suoralinjaisempaan malliin joka olisi oma valintani. Täytyy kyllä todeta, että Marilyn Monroenkin käyttämät kissamaiset cat eye-kehykset ovat todella kauniit vaikka itselleni en ehkä niin rohkeita kehyksiä valitsisikaan!

Tyylillisesti suosikki aikakauteni on 1900-luvun alku ja Coco Chanelin aika! Etenkin 1920-luvun lopppuoli jolloin Chanel julkisti kaksi tunnetuinta vaatekappalettaan; klassisen pikkumustan sekä klassisen tweed-jakkupuvun!
1900-luvun alkupuolella silmälasit taas olivat hyvin pyöreitä, joista hyvän esimerkin antaa presidentti Franklin D. Roosevelt.


P4220283



Mikä on teidän muodin suosikkivuosikymmen?
Entäpä minkälaisista silmälasikehyksistä te pidätte?

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

HYVÄÄ VAPPUA!







idvappu



Start the day with a smile and finish it with Champagne!"

torstai 27. huhtikuuta 2017

TUKISUKAT TESTISSÄ






* Kaupallisessa yhteistyössä: Color4care


Sain tuossa jokin aikaa sitten yhteydenoton Color4Care sivustolta jossa tarjottiin mahdollisuutta kokeille heidän tukisukkiaan. Tukisukista minulle tulee ensimmäisenä mieleen lentomatkat, leikkaussalit ja vanhat mummot! Tarkempi tutkailu kuitenkin osoitti, että olen ollut totaalisen väärässä ajatusteni kanssa sillä tukisukat on tarkoitettu parantamaan jalkojen verenkiertoa. Sukkien tuoma tuki ennaltaehkäisee verenhyytymiä ja suonikohjujen syntymistä. Olen nähnyt aika hurjiakin suonikohjuja, joten jos vain mahdollista pyrin tekemään kaikkeni ennaltaehkäikseni moisten muodostumista omiin jalkoihini! Tukisukat ehkäisevät niin ikään turvotusta ja ne ovat miellyttävät hierovan ominaisuutensa vuoksi väsyneille jaloille.


P4240317



Itse kokeilin tukisukkia ensimmäisen kerran yövuoroissa. Jostain syystä yövuorojen jälkeen jalkojani särkee aina samalla tapaan kun joskus teininä kasvukivuista kärsiessäni. Näiden kolmen yön jälkeen jalkoja särki kyllä jonkin verran, mutta särky ei ollut lainkaan niin voimakasta kuin aiemmin, uskon tämän olevan täysin tukisukkien ansioita. Harmi, että tämä apu saapui paikalle vasta nyt kun en enää yövuoroja tee! Sukat ja työsandaalit muodostavatkin hyvännäköisen yhdistelmän! Ja kyllähan työvaatteetkin voivat olla paitsi käytännölliset niin myös hyvännäköiset ja  juuri näillä pienillä jutuilla/asusteilla voimme tuoda omaa tyyliämme ja persoonaamme esille muuten niin samankaltaisessa työvaatetuksessa. Color4Caren valikoimaan kuuluu mm Birckenstockin- työsandaalit joiden nimeen ainakin itse vannon. Tämä oli ainakin itselleni postiivinen huomio!

Niinpä päätin ottaa nämä tukisukat testiin myös liikkuessani, kompressiovaatteet ovatkin itselleni aiemmin tulleet tutuiksi juurikin liikunnan saralla. Näiden tukisukkien paine on n. 16-18 mmHG, joka vaikuttaa juuri sopivalta kun ottaa huomioon, että sukkia on mahdollista pitää jaloissa vaikka koko päivän. Koska en ole mikään urheilija vaan liikuntasuoritukseni koostuvat lähinnä kävely- ja juoksulenkeistä, nyt olen tosin kaivanut myös pyöräni esille näiden tukisukkien tuki tuntuu juuri sopivalta omiin tarpeisiini.







P4240320


P4240330


Color4Caren nettisivut tarjoavat paljon muitakin tuotteitta, ajatuksena lisää väriä hoitotyöhön. Myöskin ei-hoitoalalla työskentelevät löytävät sivustolta tuotteita mm juhlatarvikkeiden, vaatteiden tai esim tennareiden saralta!
On muuten kumma juttu; vaikka vaatekaappini koostuukin varsin neutraaleista beigen, valkoisen ja mm tummansinisen sävyistä urheiluvaatteideni haluan olevan mahdollisimman värikkäitä! 




Postilaatikko postaus ei sekään ole unohtunut vaan odottelee luonnoksissa muutamaa kuvaa jotka jouduin ottamaan uusiksi hukattuani vanhat!
Nyt toivotan teille kaikille ihanaa loppuviikkoa!